Niin siskokullat, kun te siitä mun älykkyydestä väänsitte vähän kättä, niin onhan siitä oikein tutkittua tietoa varhaiselta ajalta. Mää olen vähän omanlaatuinen ja muutama mutteri on vähän löysällä.

Meillä oli keskikoulussa silloon 60-luvulla ammatinvalintaoppi. Kerran tuli ulkopuolinen immeinen tekemään luokalle testejä. Ja aikojen päästä jokaanen vuorollaan meni kuulemaan tuloksia, mäkin vuorollani. Psykologi oli hetken hiljaa ja sano, sitten ettei hän käsitä. Te olette luokkanne ja rinnakkaisluokkanne toiseksi paras oppilas ja tämä testitulos osottaa, että Teillä on KEHITYSVAMMAISEN älykkyysosamäärä. Tässä täytyy olla jokin kauhea erehdys?! Teistä ei tämän testin mukaan ole kuin lapiotöihin. Jot, siitä sitten!

Samaan aikaan oli valtakunnallinen talouskilpailu, johon osallistuin. Mä voitin, mut kattokaas mä tunsin vekselit ja kaikki rahanhuijaus systeemit "pamppen" toilauksista. Niitä ei ollut koulussa opetettu ja ne tiedot oli pitänyt lehtiä lukemalla tms. hankkia.

Jotta sitä älykkyyttä on monenlaista ja paljon riippuu minkälaisissa elinolosuhteissa elät.

On tästä toinenkin mittari olemassa. Silloin, kun kolmen lapsen äitinä hain kuntohoitajajaostoon psykologi antoi mulle 0 pistettä. Mutta semmonen naispuolinen feministi opettaja oli halunnut mut sinne kouluun. Hän teki kauppaa muiden maikkojen kanssa (= eli jos sä haluut ton oppilaan, niin mä haluun sitten hänet tänne). Mä ihmettelinkin, ku se tuli puhuman joka testitilanteessa sen vetäjän kanssa. Jumppamaikka ei olis myöskään päästänyt mua läpi, kun hypin "balettia" eri tahtiin kun muut. Mutta jouduin vetää niskajumpan ja olin sanonut, että yritetään yhdessä, niin siitä tuli sosiaaliset pisteet. Jälkeenpäin hän sanoi mulle ettei olisi koskaan päästänyt mua kouluun, jos olisi tiennyt etten osaa uida kuin koiraa. Meillä oli pelastusharjoitukset ja mä potkin vimmatusti ja pidin toisella kädellä pelastettavasta kiinni ja toisella kauhoin eteenpäin.

Mutta kaikesta huolimatta musta tuli hyvä hoitsu ja muutakin, vaikka palikkatestit osoitti muuta. Niin ja oli siellä miespuolinen opettaja, jonka hermot testeissä eivät kestäneet sitä, jotta sanoin, ettei hieronta voi olla sen kummempaa ku 50 kg:n perunasäkin nosto!

Tämä tästä älykkyydestä ja sen testaamisesta.